maanantai 3. elokuuta 2020

Erikoistuminen taideteollisuusalalla

Verkkosivut

Olemme Tean kanssa tehneet yhteistyössä kahdet verkkosivut alusta loppuun. 
Kolmannet sivut jotka olemme tehneet olivat Jännärin Laki Oy:n sivut.

Kaikkiin sivuihin teimme hakukoneoptimoinnin ja suunnittelimme ulkoasun (värimaailma, fontit ym...).
Jännärin Laki Oy sivut olivat jo ennakkoon olemassa, mutta niitä ei oltu ollenkaan hakukoneoptimoitu ja mobiilioptimointiakin vähän parantelimme, muutimme myös sivuston tekstit hakukoneeseen sopivaksi.

Nämä kaksi muuta verkkosivua (VisualTM ja Mathildedalin keskuspuisto) teimme ihan alusta asti itse.

Nämä kolme verkkosivu projektia olivat siitä mukavia, että kaikki sivut on tehty eri alustoille.
Mathildedalin keskuspuisto:n sivut ovat WordPress alustalla, Jännärin Laki Oy:n sivut Fonectalla ja meidän omat VisualTM:n sivut ovat Wix:n alustalla. 

Näin olemme päässeet kokeilemaan kolmea eri verkkosivu alustaa ja niistä olen sitä mieltä, että en pystyisi laittamaan sivuja näin pienen tutustumisen jälkeen paremmuusjärjestykseen. Jokaisella on jotakin hyvää verrattuna toiseen ja toisinpäin myös, eli jokaisessa oli jotakin huonoa verrattuna toiseen.

Fonecta oli suomenkielinen ja oikeastaan aika helppo alusta, mutta siinä oli ehdottomasti suppein valinta eri ominaisuuksille.

Fonectan alustalla tehty verkkosivu.


Wix on englannin kielinen, mutta kuitenkin myös suhteellisen helppo ja tässä sivustossa oli kyllä enemmän mahdollisuuksia muokata sivusta "oman näköinen".

Wix:in alustalla tehty verkkosivu.



WordPress on ehdottomasti vaikein ja näin aloittelijalle se tuntuu todella vaikealle, varsinkin kun pitää uppoutua johonkin edes vähän haastavampaan kuin tekstin kirjoittaminen tai kuvan liittäminen sivustolle.
Tämä alusta kuitenkin antaa lähes rajattomat mahdollisuudet muokata sivuista mieleiset, mutta vaivaa ja tutkimista se vaatii paljon, että pääsee sisälle tähän alustaan. 
Uskon, että on hyvä alusta kunhan tutustuu siihen kunnolla.

WordPressillä tehty verkkosivu.


Tiedonhaku


Me olemme sivuja tehdessä joutuneet etsimään tietoa netistä, olemme kyselleet tutuilta sekä koulumme opettajilta ja olemme kyselleet myös sosiaalisessa mediassa olevista WordPress käyttäjien ryhmästä tietoa.
Tämän lisäksi olemme katsoneet monen monta ja monta tuntia Youtube videoita, Suomeksi, Ranskaksi ja Italiaksi. Näiden lisäksi viestittelimme paljon Webhotell.com:n asiakaspalvelun kanssa, josta verkkosivujen domain oli ostettu😊
Tämä kaikki tutkiminen johti siihen, että Tea päätyi sivustolle jossa oli mainostettu koulutusta verkkosivujen suunnitteluun ja toteutukseen, sivuja tehdessämme tulimme tulokseen, että koulutuksesta juuri WordPress alustalle olisi varmasti hyötyä.
Nyt sitten aloitamme kumpikin Turun Kristillisessä opistossa opiskelemaan Media-alan ammattitutkinnon osia ja meistä pitäisi valmistua Web Designereiksi vuoden päästä. Tämän lisäksi haimme myös Haga Helian koodari koulutukseen, joka kestää myös noin vuoden.
Eli eipä tarvitse vapaa-ajan ongelmia pelätä seuraavaan vuoteen, koska aika vähiin taitaa vapaa-aika jäädä😁. Sillä kaiken tämän lisäksi meidän on tarkoitus tehdä yrittäjinä töitä koko vuoden opintojen ohella😆.

Työnkulku

Kerron tässä miten työ eteni Mathildedalin keskuspuiston sivuja tehtäessä:

  • Asiakas pyysi meiltä tarjouksen verkkosivuista.
  • Laskimme tarjouksen ja lähetimme sähköpostilla asiakkaalle.
  • Asiakas hyväksyi tarjouksen.
  • Sovimme tapaamisen asiakkaan kanssa.
  • Tapaamisessa kirjoitimme ylös asiakkaan toiveet verkkosivujen suhteen (tässä tapauksessa asiakas pyysi, että sivujen tulee olla yhdellä sivulla, eli ei alasivuja, yläpalkin pitää olla ankkuroituneena ylös ja teksti vierii kuvan yli. Pääkuvan paikalle pitää voida laittaa myöhemmin video pyörimään. Tämän lisäksi verkkosivuilla pitää olla näkyvällä paikalla "varaa aika" näppäin. Ja sivut tulee olla WordPress alustalla.
  • Toiveiden selvittämisen jälkeen aloimme etsimään WordPressistä sopivaa teemaa, tämä olikin hieman haastavaa, koska tällaisia ankkuroituvia teemoja ei ole kovin montaa tai ainakin niitä on vaikea löytää, kun ei tunne WordPressin teemoja entuudestaan ollenkaan.
  • Teeman löydettyämme aloimme rakentaa verkkosivuja.
  • Asiakas toimitti meille tekstit ja kuvat jotka laitoimme sivuille. 
  • Näiden sivujen teossa käytimme WordPressin tarjoamaa lisäosaa "Elementor" jolla rakensimme sivut. (Elementor on yksi monista WordPressin tarjoamista lisäosista, tämä ikään kuin helpottaa sivujen rakentamista ja antaa enemmän muokkaus mahdollisuuksi kuin WordPress itsessään.) Seuraavissa WordPress alustalle tehtävissä sivuissa ajattelin tutustua ja koittaa lisä osaa nimeltä Beaver Builder. Tämä lisäosa on sellainen jolla voi rakentaa oikeastaan sivut alusta asti ilman erillisen teeman valintaa, joka taas supistaa mahdollisuutta tehdä sivustosta sellainen kuin haluaa. Tällä lisäosalla tavallaan rakennetaan sivut valkoiseen pohjaan alusta asti itse.
  • Kun sivusto oli saatu jotakuinkin valmiiksi otimme yhteyttä SL-Systemsiin, joka teki näille verkkosivuille varaus kalenterin. Meidän piti sitten vain asentaa varauskalenteri varaa aika nappulan taakse.
  • Tässä väleissä keskustelimme useaan otteeseen Webhotellit.com:n asiakaspalvelijan kanssa joka auttoi meitä kyllä hyvin monessakin pulma tilanteessa. He esimerkiksi kertoivat miten saamme sivustolta teksti pois jossa lukee, että palvelu tarjoaa WordPress. Tämän poistamiseksi meidän piti mennä jopa sivuston koodauspuolelle ja poistaa teksti sitä kautta.
  • Kun sivut olivat meidän mielestämme valmiit, lähetimme asiakkaalle viestin jossa oli sivuston linkki ja pyysimme häntä käymään sivut läpi ja kertomaan mitä muutoksia hän sivuille toivoisi.
  • Asiakas pyysi muutaman asian muuttamista, mutta oli muuten tyytyväinen sivuihin. Joten muutimme asiakkaan toivomat kohdat, lähetimme uuden viesti ja kysyimme oliko vielä jotakin muuta tullut mieleen ja oliko muutokset asiakkaan toiveiden mukaiset.
  • Asiakas oli tyytyväinen ja me myös😁
  • Lopuksi kävimme vielä tapaamisessa asiakkaan kanssa ja näytimme hänelle miten he voivat päivittää sivuja itse ja kerroimme miten he voivat esimerkiksi muokata ajankohtaista osiota.
  • Sitten on jäljellä enää laskun lähettäminen.

Kaikki oli valmista ajallaan ennen kuin Keskuspuisto avasi ovensa ensimmäistä kertaa kesäkuun lopulla.

- Milla

sunnuntai 2. elokuuta 2020

Osaamisen tuotteistaminen ja markkinointi

TEHDYT ASIAKASTYÖT


Seuraavassa luettelo tekemistäni asiakastöistä ja linkit niistä kertoviin blogi postauksiin. 
Asiakastyöt ovat olleet erilaisia ja jokainen asiakastyö on opettanut jotain uutta. Niitä on ollut mukava tehdä ja toivon todella, että saamme jatkossakin yhtä monipuolisesti kaikenlaisia asiakastöitä.

Tekijänoikeus diplomi

Olen suorittanut Copyraittilan diplomin tekijänoikeuksista, seuraavassa kuva diplomista.

Google Garage / Digimarkkinoinnin perusteet

Google Garagen digimarkkinoinnin perusteet osiosta olen suorittanut kaiken muun paitsi loppu kokeen.
Olen sen tehnyt kolme kertaa mutta aina on ollut muutama vastaus liikaa väärin, eli alla näyttökuva suortuksesta, josta on suoritettu 99% (loppukoe puuttuu...).


Oma Osaaminen

Meillä on Tean kanssa yhteinen Instagram tili, joka on meillä "yritystilinä". Tilin nimi on Visualistit.tea.milla. Alla muutama kuvakaappaus Instagram sivuiltamme.



Sometilien joukkoon meille mahtuu myös yhteinen Facebook tili VisualTM.
Seuraavassa kuvakaappaus Facebook tilistä.



Sometilien lisäksi meillä on toki myös yhteiset verkkosivut VisualTM.
Alla kuvakaappaus verkkosivuistamme ja edellä linkki sivuille.




Verkostoituminen

Olemme olleet Yritys Salon järjestämillä verkostoitumista yrittäjille illoissa, siellä olemme jutelleet ihmisille ja kertoneet palveluistamme. Näissä tilaisuuksissa se on ollut helppoa, koska tilaisuudet on järjestetty juuri verkostoitimista varten.

Olemme kyllä suunnitelleet, että osallistumme muihinkin tapahtumiin, joissa on mahdollista verkostoitua. Tämä korona aika on vain omalta osaltaan vähän jarruttanut tätä ajatusta, koska tilaisuuksia ei ole oikein nyt järjestetty.

Oman osaamisen markkinointi

Omaa osaamista markkinoimme sillä, että tuomme keskusteluissa ilmi mitä me teemme, eli puskaradio on mielestäni yksi parhaista keinoista markkinoida omaa osaamistaan. Nykyään on kyllä sosiaalinen media alkanut vahvasti kilpailemaan puskaradion kanssa. Sosiaaliseen mediaan voi laittaa omia työnäytteitä helposti, mikä jo itsessään markkinoi omaa osamistamme.
Me siis markkinoimme osaamistamme omien verkkosivujen ja puskaradion ohella myös sosiaalisessa mediassa (Instagram ja Facebook). Meillä on molemmilla jo oma LinkedIn profiili ja nyt olisi tarkoitus luoda VisualTM: lle myös oma profiili. 



Olemme tehneet myös yhteisen portfolion videon muodossa.




- Milla

keskiviikko 29. heinäkuuta 2020

Yrityksessä toimiminen

YRITTÄJYYS


Yrittäjyys on ollut ajatuksissani jo pitkään. Olen jo aiemmin toiminut yrittäjänä, yrityksessä jossa oli muitakin yhtiökumppaneita. Yksinyrittäjyys on ollut haaveena jo pitkään ja olen varovasti liikkunut sitä kohden, jotenkin vaan se on aika iso ja pelottava ajatus. Tässä kohtaa varmasti eniten pelottaa kuitenkin se, että koko ala johon ryhdyn yrittäjäksi on aivan uusi. Eli kaikki on uutta, ala ja yksinyrittäjänä toimiminen. 

Nyt olen kuitenkin jo niin pitkällä tässä, että alan jo itsekin uskoa yrittäjyyden mahdollisuuteen. 
Olen onnekseni löytänyt uutta ammattia opiskellessani aivan ihanan ihmisen, jolla on samankaltaiset haaveet ainakin tässä yritys asiassa. Tämä henkilö on Tea, olemme ajatelleet tulevaisuudessa tehdä yhteistyötä, eli molemmilla meillä on oma yritys (laskutamme molemmat itse), mutta muuten teemme asiakastyöt yhdessä. Eli olemme yksityisyrittäjiä, mutta silti toimimme yhdessä.

Me olemme jo tehneet yhteiset verkkosivut yrityksellemme (visualTM).
Olemme myös tehneet jo monta asiakastyötä yhdessä. Me täydennämme mielestäni toisiamme työasioissa ja toimimme hyvin yhteen.

VisualTM verkkosivun kansikuva
VisualTM Verkkosivut



Nyt olen valmistumassa Salon Seudun Ammattiopistosta visualistiksi. Valmistuttuani meillä olisi tarkoitus  Tean kanssa tehdä töitä yrittäjänä. Olemme kyllä molemmat hakeneet myös uuteen kouluun, jossa olisi tarkoitus työn ohessa opiskella Web Designeriksi.

Tein ITSEARVIOINTI lomakkeen (yrityksessä toimiminen), seuraavassa siihen liittyvät kysymykset ja vastaukset.


  • Mikä on mennyt hyvin? - Yhteistyö Tean kanssa, ensimmäiset asiakkaat ovat olleet tyytyväisiä sekä innostus on vielä korkealla.
  • Mikä on mennyt huonosti? - Asiakashankinta, eli meidän on vähän vaikea vielä "kehua ja myydä" itseämme.
  • Mitä olen oppinut? - Miten tärkeää on markkinointi ja itseensä luottaminen.
  • Mitä vien käytäntöön? - Rohkeuden... on vain uskallettava tarttua uusiin haasteisiin ja löydettävä itsestä rohkeus ajatella, että osaan tämän ja olen hyvä tässä.

Yrittäjä


    1. Mitkä omat taitosi ja osaamisesi ovat kehittyneet asiakastöiden ja yrittäjyyden kautta?  
   
- Jokainen asiakas on opettanut jotakin. Ammattitaito on kasvanut jokaisen asiakkaan myötä. Jokainen         uusi ongelma on auttanut keksimään keinon ongelman ratkaisemiseksi ja näin taas kasvattanut ammattitaitoa, kun on pitänyt ottaa selvää uusista asioista. Asiakkaiden myötä olen myös oppinut mitä sopimuksiin tulisi merkitä ja kaikki sovitut asiat ja hinnat kannattaa olla ylhäällä edes sähköpostissa ja siellä on myös hyvä näkyä se, että ollaan sovittu kyseisen työn tekemisestä.

    2. Millaista palautetta olet saanut yrittäjänä toimimisesta eri tahoilta? 

- Perhe kannustaa kovasti yrittäjyyteen, mieheni on myös yrittäjä ja ystäväpiirissämme on myös lähestulkoon kaikki yrittäjiä. Joten apuja ja kannustusta lähipiiristäni kyllä löytyy. Myös koulun puolesta olemme saaneet opettajilta paljon kannustusta.

 Mitä

   
3. Mitkä ovat olleet yrityksesi tärkeimmät ja suosituimmat tuotteet / palvelut? Mistä arvelet, että juuri ne ovat olleet toimivia?

- Verkkosivut ovat olleet tähän mennessä yrityksemme myydyin palvelu. Verkkosivut ovat tällä hetkellä tuote, jotka varmasti jokainen yritys tarvitsee, koska jotenkin on sellainen ajatus valloillaan, että jos yrityksellä ei ole verkkosivuja, ei koko yritystä ole olemassa. 
Verkkosivut on hankala tehdä itse, joten niihin kysytään ammattilaisen apua. Se on varmasti osa syy siihen miksi verkkosivut ovat myydyin palvelu.

4. Mitkä tahot ovat osoittautuneet kilpailijoiksesi? Miten onnistut erottumaan heistä?

- Mainostoimistot ovat kilpailijoita, mutta myös kaikki jotka tekevät "sivutoimisena" verkkosivuja.
Näitä sivutoimisa verkkosivujen tekijöitä on aika paljon ja he tekevät sivut todella halvalla, sen vuoksi on vaikea kilpailla heidän kanssaan.
Näistä sivutoimisita yrittäjistä voi erottua sillä, että tarjoaa ammattimaista palvelua ja usein tässä on vielä sellainen, että he eivät tiedä esimerkiksi hakukoneoptimoinnista mitään, mutta kun sivut ovat valmiit ja ovat olleet käytössä jonkin aikaa niin ihmetellään miksi ne eivät löydy google haussa, silloin ihmiset kyselevät meiltä mistä tämä johtuu. Me kyllä mielellämme hoidamme tässäkin kohtaa hakukoneoptimoinnin sivustolle, mutta ikävä kyllä asiakas maksaa tässä kohtaa sivuista aika paljon isomman hinnan, koska jos me olisimme tehneet sivut alusta saakka olis hakukoneoptimointi tehty samalla ja hintakin olisi voinut jäädä pienemmäksi kun nyt tehdään tuplatyö.

5. Onko tuotteiden / palveluiden hinta ollut sopiva?

- Hinnoittelu on ollut meille vielä haastavaa. Jotenkin on tuntunut, että meidän pitää tehdä vielä halvemmalla koska olemme vielä opiskelijoita. Mutta nyt olemme aivan valmistumisen kynnyksellä ja pitäisi alkaa tosiaan elättämään itseään työllä yrittäjänä, joten meidän on pakko nostaa hinnat sille tasolle kuin ne kuuluvat olla. Välillä vaan tuntuu, että ihmiset ottavat edes joitain palveluita kun myy ne ihan pilkka hinnalla, eli myy palvelun mihin hintaan melkein vain kunhan asiakas ostaa sen, mutta samalla tulee itse polkeneeksi alan hintoja. Joten tähän alennus asiaan täytyy saada muutos omissa ajatuksissa.

6. Saavutitko sen taloudellisen tavoitteen jonka asetit itsellesi? 

- Emme olleet oikein asettaneet tähän opiskeluaikaan mitään varsinaista taloudellista tavoitetta, tarkoitus oli saada tehdä erilaisia asiakastöitä, jotta saisimme referenssejä tulevaisuudelle. Nyt kuitenkin mietimme ne tavoitteet ja teemme kaikkemme, että tulemme saavuttamaan ne.

Kenelle

7. Tavoititko ne asiakkaat, joita ajattelit tavoittavasi? Onko asiakkaita sopiva määrä? Onko joku asiakasryhmä yllättänyt kiinnostuksellaan? Oletko saanut kanta-asiakkaita?

- Olemme tavoittaneet asiakkaita, mutta toki asiakkaita pitäisi saada lisää. Joistain asiakkaista olemme saaneet vakio asiakkaita ja se on aivan mahtava tunne, kun asiakas palaa ja pyytää apua seuraavaan asiaan.

8. Miten olet mitannut asiakastyytyväisyyttä tai kerännyt asiakkaiden mielipiteitä?

- Asiakas tyytyväisyyttä emme ole kerännet / mitanneet millään. Ainoastaan se, että asiakas tilaa uudestaan on mittari siihen, että jotkut ovat ainakin olleet tyytyväisiä.

9. Millaista hyvä asiakaspalvelu on sinun yritykselläsi? Miten hyvä asiakaspalvelu on toteutunut?

- Asiakaspalvelu on henkilökohtaista, asiakkaan kuuntelemista, huomioimista ja vuorovaikutusta.
Mielestäni meillä asiakaspalvelu on onnistunut hyvin. Olemme Tean kanssa olleet kuumatkin yli kaksikymmentä vuotta asiakaspalvelu työssä, joten kyllä sieltä on varmasti tullut paljon oppia ja nyt asiakaspalvelu sujuu meiltä jo aivan luonnostaan.

Miten

10. Oletko onnistunut herättämään yrityksestäsi halutun mielikuvan? Haluatko muuttaa mielikuvaa?

- Mielikuvan luominen yrityksestä on vielä kesken, mutta olemme kokeilleet tietynlaista suunttaa, vielä emme vaan tiedä mikä se lopullinen suunta on.

11. Mitkä tavat tai kanavat ovat olleet parhaita asiakkaiden tavoittamiseen?

- Tällä hetkellä olemme saaneet eniten asiakkaita tuttavista ja "puskaradion kautta". Myös koulun kautta on tullut muutamia asiakkaita.

12. Mitkä myynti tilanteet tai tavat ovat toimineet ja tuttaneet parhaiten? Mikä ei ole toiminut?

- Parhaiten tuottaa tilanne jossa itse puhuu asiakkaan kanssa ja "myy" omaa palveluaan ja osaamistaan.
Flyereiden jako yrityksille ja sähköpostien lähettäminen ei ole tuottanut tulosta.

13. Mitä yhteistytahoja yritykselläsi on ja minkälaista yhteistyötä olet heidän kanssa tehnyt?

- Meillä ei ole vielä oikein yhteistyötahoja. Mutta olemme sopineet tapaamisen erääseen teippifirmaan yhteistyön kehittelemisen toivossa.

Tulevaisuus

14. Mikä on seuraava tavoitteesi yrittäjänä tai muussa elämässä? Mitä toivot, mistä haaveilet?

- Seuraava tavoite, toive ja haave on kaikki samaa, eli kasvattaa yritystä niin, että siitä saisi toimeentulon.

15. Minkälaista tukea ja keneltä tarvitset haaveesi toteuttamiseen?

- Tukea saan ja tarvitsen yrityskumppaniltani Tealta. Sekä tietysti perheeltä.

Tässä oli vastaukset yrityksessä toimimisen itsearviointiin.

make things happen
Muista aina ajatella positiivisesti, jo se auttaa unelmien toteuttamisessa.


Seuraavassa kuva budjetista jonka laadimme yhdessä Tean kanssa.

budjetti
Budjetti

Yritys Salon järjestämät tapahtumat aloittelevalle yrittäjälle


Olemme käyneet myös Yritys Salon järjestämillä kursseilla, yrittäjyyttä koskien.
Ensin kävimme kurssin joka on suunnattu alkaville yrittäjille (Infomo) ja tämän jälkeen kävimme vielä kurssin joka oli tarkoitettu juuri aloittaneille yrittäjille (starttaamo).
Näistä sai paljon arvokasta tietoa yrityksen perustamiseen ja muuhunkin yrittäjyyteen liittyvään asiaan.

Infomon aiheet olivat:
  • Perustaisinko yrityksen
  • Starttitietoa yrittäjyyteen
  • Myynnistä yrityksen menestys
  • Yrityksen rahoitus ja tuet
  • Yrityksen hallinto, yritysmuodot ja verotus
  • Turvatusti yrittäjyyteen
Starttaamon illoissa oli tarkoitus verkostoitua muiden yrittäjien kanssa, mutta siellä oli myös joka kerta joku kertomassa yrittäjyyteen liittyvistä asioista tai omasta yrittäjyydestä.

Näiden lisäksi olemme koulussa suorittaneet Elna Jokisen pitämän kannattavan yritystoiminnan työvälineet kurssin.
Tälle kurssille teimme myös koonnin Yritys Salon järjestämistä Infomon illoista.



Omia mietteitä Yrittäjyydestä

Negatiiviset ajatukset:
  • Pelottavaa
  • mistä saan asiakkaita?
  • mitä jos mikään ei riitä?
  • Mitä jos jokin menee pieleen?
  • Välillä tulee ajatelleeksi, että ei tästä tule mitään...
  • apua, mihin olen ryhtymässä?
Mutta positiiviset ajatukset voittavat negatiiviset:
  • Oma vapaus tietyllä tavalla
  • Mahdollisuuksia vaikka mihin
  • Oman unelmien täyttymys
  • Voin tehdä töitä kotona

Kaiken kaikkiaan olen äärttömän innoissani ja odotan innolla tulevaa uraa yrittäjänä :)



- Milla

tiistai 26. toukokuuta 2020

ASIAKASPALVELU | MYYNTITYÖ | VISUAALINEN MYYNTITYÖ | MYYNTITYÖ PUHELIMITSE JA VERKOSSA

ASIAKASPALVELU

Asiakaspalvelun perustehtävä on tehdä asiakkaat onnelliseksi. Yrityksen näkökulmasta tämä perustehtävä pitäisi suorittaa mahdollisimman kustannustehokkaasti. Tasapainon löytäminen asiakaspalvelun laadun ja tehokkuuden välille on polttava kysymys.

Asiakaspalvelusta ei ole olemassa yhtä ainoaa oikeaa mallia. Asiakaspalvelu on asiakkaan ja asiakaspalvelijan välinen kohtaaminen. 
Asiakaspalvelun tehtävänä on saada asiakas tyytyväiseksi sekä kokemaan ja tuntemaan, että hän saa juuri hänen tarpeitaan vastaavaa palvelua. Asiakaspalvelutaidoista tärkein on asiakkaan asemaan asettuminen ja hänen tarpeidensa ymmärtäminen.

Asiakaspalvelu on yrityksen tärkeimpiä tekijöitä.

MYYNTITYÖ

Perinteinen myyntityö muuttuu koko ajan, nyt myydään perinteisten liikkeiden sijaan paljon verkossa ja puhelimitse.
Myyntityö on haastavaa, eikä mielestäni sovi kaikille. Ihmisen on oltava puhelias ja ulospäinsuuntautunut jotta hän osaa lähestyä ihmistä oikein ja saada näin kontakti mahdolliseen asiakkaaseen.

Hyvä myyjä tuntee tuotteensa, osaa kuunnella asiakasta, on vakuuttava ja seisoo sanojensa takana.

Myyntityön tarkoituksena on saada asiakas ostamaan yrityksen tuotteita tai palveluita. 

Myynti tapahtuu kivijalkaliikkeessä, verkossa tai vuorovaikutus tilanteissa ihmisten välillä.

Viisi syytä miksi valita myyntityö Duunitorissa olleen artikkelin mukaan:
  • Liiketoiminnan tuntemus karttuu ja kehittyy jatkuvasti
  • Toimit erilaisten ihmisten parissa ja tapaat myös päättäjiä
  • Mahdollistat nopean etenemisen uralla
  • Ansiotasosi nousee onnistumisten mukaisesti
  • Asiakkaasi motivoivat ja haastavat

MITÄ ON VISUAALINEN MYYNTITYÖ?

Selkeä ja kaupallinen tuotteiden esillepano myymälässä on kilpailuetu. 
Esillepanon perusasiat on melko helppo oppia ja toteuttaa myymälässä. 
Visuaalinen myyntityön tavoitteena on tukea yrityksen ilmettä ja sen tavoitteena on herättää ostohalua.

Visuaalisen myyntityön tehtävänä on tuoda esille yrityksen tuotteet visuaalisesti näyttävällä tavalla. Tarkoituksena on myös visuaalisin keinoin herättää asiakkaan ostohalu ja saada yrityksen ilme näyttämään hyvältä asiakkaiden silmissä, tähän kuuluu osaltaan siis myös yrityksen arvojen esiin tuominen. Eli tarkoitus on saada liike näyttämään visuaalisesti niin kiinnostavalta, että asiakas haluaa tulla liikkeeseen ja ostaa sieltä tuotteita tai palveluita ja netissä tietysti verkkokauppa saada näyttämään siltä, että asiakas haluaa tehdä ostopäätöksen ja ostaa yrityksen tuotteita.


MYYNTITYÖ PUHELIMITSE JA VERKOSSA

Puhelimitse tapahtuva viestintä on vuorovaikutusmarkkinointia. Kiireisessä liike-elämässä puhelinviestinnän merkitys korostuu. On laskettu, että jopa kahdeksan asiakasta kymmenestä hoitaa asioitaan yrityksiin puhelimitse. Ei ole siis yhdentekevää, millä tavalla puhelinta käytetään ja kuinka puhelimessa toimitaan. Oikein käytettynä puhelin on tehokas ja nopea viestintäväline.
Koska puhelimessa ei harvoja poikkeuksia lukuun ottamatta nähdä asiakasta, on olemassa vaara, että unohdetaan puhelimen toisessa päässä oleva henkilö ja puhutaankin harjoiteltua myyntipuhetta ”itselle” tai puhelimelle. Tämän vuoksi on kuviteltava keskustelukumppani eteensä ja puhuttava hänelle. Puhelimessa on keskityttävä puhumiseen ja äänellisten tehokeinojen käyttämiseen, koska eleviestinnän keinoja ei voida käyttää hyväksi. On käytettävä sellaisia sanoja, jotka kumpikin ymmärtää samalla tavalla, ja on puhuttava muutenkin korostetun selvästi.
Ennen soittorupeamaa myyjän kannattaa listata asiakkaat, joille hän aikoo soittaa sopiakseen tapaamisajankohdan tai joille hän yrittää myydä puhelimitse. Ennen soittokierroksen aloittamista myyjän on syytä selvittää myös, montako soittoa hänen on soitettava esimerkiksi tunnin aikana ja montako tapaamista tällöin olisi pystyttävä sopimaan. 

Puhelinmyyntityön huonot puolet verrattuna myyntityöhön kasvokkain ihmisen kanssa:
  • Monet ihmiset pitävät puhelimen soimista häiriönä.
  • Ei nähdä asiakkaan olosuhteita eikä tilannetta, jossa asiakas on.
  • Ei nähdä asiakkaan ilmeitä eikä eleitä (toistaiseksi).
  • Ei voida käyttää eleviestinnän etuja.
  • Asiakkaan on helppo sanoa ”ei”.
Soittaminen tuo tulosta, kun toimii ennakolta hyvin valmistellun ja harjoitellun loogisen kaavan mukaan.

Lähde: Hank Unlimited

Asiakaspalvelu puhelimitse ja verkossa.

maanantai 25. toukokuuta 2020

DOG DELI | MYYMÄLÄTILA LAYOUT | ASIAKASTYÖ

DogDeli | Myymälätila layout


Saimme asiakkaaksi ihanan myymälän Kirkkonummelta. 
Myymälä on DogDeli eläinkauppa, myymälässä myydään lähinnä koirien ja kissojen raakaruokaa, mutta nyt kaupan omistaja Anna on halunnut laajentaa valikoimaa myös kissojen ja koirien erilaisiin tarvikkeisiin. Häneltä löytyy aivan ihania petejä, taluttimia, leluja ja muita tarvikkeita.

Anna pyysi apua myymälätilan layoutin suunnitteluun, koska myymälä on aika erikoisen mallinen, eikä neliöitäkään ole kovinkaan montaa.
Siellä on kaksi seinää jotka ovat viistot ja tila on L:n mallinen ja L:n päästä tila kapenee hyvinkin kapeaksi.
Eli yhteenvetona voi todeta, että myymälätila on erittäin haasteellinen.

Pääartikkeli myynnissä on raakaruoka ja raakaruokahan on pakste tavaraa, joten tilaan tulee mahduttaa monta isoa pakastinta.

DogDelin myymälätila ulko-ovelta katsottuna.

DogDelin myymälätila ulko-ovelle päin. Eli vastakkainen suunta ensimmäiseen kuvaan nähden.

DogDelin myymälän tuotehyllyjä.

DogDeli, uusia myyntiin tulevia tuotteita (koiran/kissan pedit.) Ja ulko-ovi sekä eteinen josta tullaan sisään, tässä kuvassa näkyy lava, jonka omistaja haluaisi piiloon, ettei asiakas näkisi ensimmäiseksi lavaaa.

Tuotteita, jotka haluttaisiin kivasti esille.

Talutin / tuotehylly, Tässä oleva alin hylly haluttaisiin pois, koska asiakkaat kompastuvat siihen kun hylly on niin ulkoneva.

Keittiö ja työtila joka haluttaisiin myös piiloon.

Ulko-oven vieressä oleva seinä, jossa ilmalämpöpumppu, seinät kaipaisivat vähän maalia ja fixausta.

Tuotehylly, jolle voisi snack / irtokarkki myynnis järjestää. Tämä hylly on syvennyksessä työtilan vieressä.

Tässä vielä ylseis kuvaa liiketilasta.


Suunnitelman pitää siis pääpiirteissään sisältää pakastimille paikat (5 kpl), sekä hyllytilaa uusille tuotteille. 
Seuraavassa lista kaikista toiveista:

  • Tuotteet tulevat lavoilla ja pahvilaatikoissa kauppaan, eikä varastotilaa ole. Joten toiveena olisi saada lavat johonkin niin että ne eivät ole heti ulko-ovelta sisään tultaessa vastassa asiakasta. Ja pahvilaatikoita ei voi hävittää, koska asiakkaat ottavat niitä pakatakseen tuotteita niihin. Eli nämä pitäisi kaikki saada piiloon.
  • "Irtokarkki / snack" myyntipiste.
  • Työpiste piiloon tai ainakin pienemmäksi ja nätimmäksi
  • Pieni kassatiski myymälän puolelle
  • Liikkeessä olevan tuotehyllyn alin hylly pois, koska asiakkaat kompastuvat siihen
Tässä mittoja kalusteista ja seinistä, sekä listaa toiveista.

Näiden toiveiden pohjalta lähdimme tekemään suunnitelmaa. 

Mutta toki aivan ensimmäinen työ tämän myymälätila layoutin kanssa oli se, että lähdimme käymään paikanpäällä Kirkkonummella ja kävimme tutustumassa liikkeeseen, otimme mittoja ja tapasimme ihanan asiakkaamme Annan, Anna oli ostanut meille herkulliset munkit ja keitti kahvit, kahvien lomassa keskustelimme Annan toiveista ja tutkailimme tilaa.

Tämän tapaamisen jälkeen teimme muutamia luonnoksia käsin ja lähetimme ne Annalle tutkailtavaksi ja kyselimme hänen mielipidettä suunnitelmista ja oliko hänellä jotakin toiveita suunnitelmiin.

Jokaisesta seinästä erikseen käsinpiirretty luonnos.

Teimme näistä Tean kanssa molemmat oman version, näihin versioihin liitimme myös kalusteluettelon ja kustannusarvion. Nämä kaksi versiota lähetimme sitten Annalle ja hän valitsi niistä toisen. Näissä viesteissä kävimme läpi vielä viimeiset muutokset. Anna valitsi näistä toisen, mutta joitain asioita hän halusi mukaan siitä toisesta versiosta myös, eli niiden pohjalta teimme viimeisen luonnoksen ja sen me teimme SketchUp:lla.
Seuraavassa kuvat SketchUp luonnoksista.








Näissä kuvissa on merkattu seinät jotka maalattaisiin oranssilla, oranssi väri tulee Mush merkkisen raakaruoan mukana tulevista pakastimista. Eli sävy olisi sama oranssi, joka on pakastimissa. Muut seinät maalataan valkoisella, näin ilme kuitenkin freesaantuu ja näyttää puhtaalta ja raikkaalta vanhaan verrattuna.
Tässä alimmassa kuvassa näkyy pahvilaatikot, keittiö ja työpiste "piilotettuna" verhon taakse. 
Verhon eteen on nyt tuotu kassapiste.
Kassapisteen vieressä pakastimien yläpuolella on hylly, johon voi laittaa käyttöyhteys tuotteita, niitä ihania "heräteostoksia" varten tai sitten niitä voi olla kassa pisteen vieressä jossakin kulhossa.
Valkoisen pakastimen taakse on piilotettu lava, joten se ei ole enää ensimmäisenä asiakkaiden silmissä.
Isoimmat pakastimet on pidetty omilla paikoillaan, mutta musta hylly (joka oli alunperin kolme osainen) on otettu syvennyksestä pois ja yksi sen osa on poistettu kokonaan, joten hylly on nyt pienempi ja se saatiin sopimaan liikkeen ikkuna seinälle. Kun hylly poistettiin syvennyksestä, saatiin sinne tilaa kahdelle pienemmälle pakastimelle ja pakastimien yläpuolelle saatiin syvät hyllyt, joiden päälle voi laittaa esimerkiksi niitä "tiipii" petejä ja muita isoja myytäviä tuotteita.
Lattiassa olevat "erilaiset laatat" päällystettäisiin tassu tarroilla, jolloin lattiakin saisi yhtenäisemmän ilmeen. 
Tämän suunnitelman pystyy toteuttamaan aika pienellä pudjetilla, mutta muutos olisi kyllä aika iso kuitenkin. Nyt kun suurimmat pakastimet pysyvät omilla paikoillaan ei tarvitse maksaa pakastimien siirrostakaan, (pakastimet ovat niin isoja ja painavia että niiden siirtoon tarvitaan apuja) joten tämän suunnitelman he pystyvät varmasti toteuttamaan omin hartiavoimin😁.


Tämän projekstin ajan olimme useasti Annan kanssa yhteydessä sähköpostitse ja lopputulos on mielestämme onnistunut ja asiakas tuntui myös olevan oikein tyytyväinen.

Tämän lisäksi tarjosimme lattialla olevien tassu tarrojen suunnittelua ja valkoiseen pakastimeen ajattelimme ehdottaa vaikkapa DogDelin logoa.

Kiitos Anna ja DogDeli ihanasta projektista.

-Milla

torstai 21. toukokuuta 2020

MYYMÄLÄTILA LAYOUT | HELSINKI

MYYMÄLÄTILALAYOUT | MYYNÄLÄTILAN POHJARATKAISU


Myymälätilalayoutin eli myymälätilasuunnittelun tarkoituksena on tehdä suunnitelma jonka avulla myymälän pohjaratkaisu on  kulkureittiensä, kalustuksensa, tavaroiden esillepanon, opastekylttien ja asiakaspalvelun kannalta asiakkaalle mahdollisimman miellyttävä ja ostohaluja herättävä kokemus, ja näin kerryttää myymälää pitävälle yritykselle mahdollisimman suuri tuotto myymälästä.
Myymäläsuunnittelu nähdään nykyisin osana yrityksen visuaalista markkinointia, jonka tarkoituksena on esittää tuotteet mahdollisimman haluttavina, esimerkiksi upeasti valaistuina tai upeasti ja värikkäästi ja esille pantuina. 
Myymäläsuunnittelun piiriin kuuluvat kuluttajan näköaistimusten (tilakokemus, valaistus, värit jne.) lisäksi myös muut aistikokemukset, kuten tuoksut, lämpötila ja taustamusiikki.

Olimme Tean kanssa 6.3.2020 Helsingissä tutkailemassa myymälätila layouteja.
Osa Myymälöistä joissa me kävimme (Kämpissä oleva iso kauppa "atelier & other stories ja VeroModa), oli mielestäni layouteiltaan aika avaria, eli niissä oli helppo kävellä, tuotteet olivat hienosti esillä ja myös tuotteiden osalta ainakin muutamissa liikkeissä oli tavarat erittäin avarasti ja houkuttelevasti esillä ja samaan yhteyteen oli pantu esille käyttöyhteys tuotteita, eli esimerkiksi vaatekokonaisuuden viereen tai yhteyteen oli laitettu käsilaukku, korvakorut ja kaulakoru, näin voidaan saada lisämyyntiä, kun asiakas huomaa miten hienosti jokin koru tai laukku sopii asukokonaisuuteen, liikkeissä soi myös miellyttävä musiikki, joka lisäsi liikkeesä olon mielekkyyttä ja varmasti nosti myös ostohaluja.
Oli myös muutama myymälä (Lush, Glitter ja Tiger), joissa layout oli erilainen siinä mielessä, että layout ei ollut niin avara, näissä myymälöissä oli tavaraa tiheämmin esillä, mutta yleisilme oli silti ihan huoliteltu ja siisti. Näissä liikkeissä pohja on myös sellainen, että liikkeeseen on tehty todella ilmeinen kulkureitti, jota pitkin asiakkaiden kuuluu kulkea. Paras esimerkki tästä on Tiger, siellä pohjapiirros on sellainen, että jos astut myymälään sisään, et pääse sieltä pois ellet kierrä koko myymälää.

Omat huomiot myymälätilalayouteista myymälöittäin:

  • Lush, Myymälälässä oli miellyttävä tuoksu ja musiikki, pohjaratkaisu oli sellainen että liikkeen oikeastaan joka kolkka tuli kierrettyä kun lähti kävelemään liikettä ympäri. Ihana myymälä, josta olisi helpostikkin voinut tarttua muutama saippua mukaan. Tuotteet olivat hienosti esillä, tuotteita oli paljon "kasoissa" joten ne olivat houkuttelevia ja loivat kuvan edullisuudesta, ihana ja houkutteleva liike.
  • Tiger, Layout on ehdottomasti "säädellyin" kulkureitiltään mitä tiedän, Tigerin layout johdattaa asiakkaan kulkemaan koko liikkeen läpi niin, että sieltä ei edes pääse pois kuin vasta silloin kun liike on kokonaan kierretty läpi. Tuotteet ovat esillä kulkureitin molemmin puolin, tuotteita on paljon samassa "läjässä" ja silloin ne näyttävät houkuttelevilta ja saa ihmiset ostamaan.
  • Glitter, Myymälä on aika pieni, layout on "pyöreä", eli kun menet sisään voit kiertää myymälän yhden myyntipöydän, molemmin puolin on tuotteita, liikkeen perällä on kassa, eli jos menet kassalle joudut menemään liikkeen perälle asti ja näin ollet näet paljon liikkeessä olevia tuotteita. Kaunis myymälä ja tuotteet hienosti esillä ja liikkeessä soi musiikki hiljaisella äänellä taustalla.
  • VeroModa, Liike oli tilava, mutta layout oli ehkä hieman sekava, eli tässä liikkeessä ei ollut niin selkeää "kiertoa" kuin edellisissä liikkeissä. Liikkeessä oli eri tasoja (muutaman portaan nousu) ja erillisiä "huoneita" oli kaksi. Tuotteet olivat näyttävästi ja avarasti esillä. Kiva ja iso kauppa, josta mukaan tarttui muutama hius donitsi.
  • Atelier & Other Stories, Tämä liike oli suurin yksittäinen liike jossa olen varmaan koskaan ollut, huoneita oli monia, eli layout ei myöskään ollut mikään selkeä kuten ensimmäisissä liikkeissä. Tuotteet olivat ihanan väljästi esillä ja tuotteita oli paljon. Aivan ihana liike josta molemmat ostimme korvakorut. Tämä oli liike jonne varmasti vielä palaan.
  • Kämp Kauppakeskus, Alla on kuva kauppakeskuksen yhdestä liikkeestä, jossa oli kullanvärisistä teräsputkista tehty tilanjakaja tai seinä, liikkeen nimeä en muista, enkä tämän liikkeen layouttia tutkinut. Otin kuvan liikkeestä hienon ja erikoisen seinämän takia.

Seuraavassa valokuvia myymälöistä joissa kävimme.

Lush

Lush

Atelier & other stories

Atelier & other stories

Atelier & other stories

Atelier & other stories

Kauppakeskus Kämp

VeroModa

Tilavat sovitustilat

VeroModa

VeroModa

Glitter

Tiger

Tiger


- Milla