maanantai 19. elokuuta 2019

NÄYTEIKKUNAN SUUNNITTELU | VISUAALINEN MYYNTITYÖ

Ollaan oltu koulussa kesäloman jälkeen nyt reilu viikko ja meillä on työn alla parhaillaan jo kolme asiakastyötä. Eli suunnittelemme messuosastoa yhdelle asiakkaalle, toiselle suunnittelemme parturi-kampaamon näyteikkunaa ja kolmannelle otamme valokuvat lehtijuttua varten.

Tässä postauksessa kerron näyteikkunan suunnittelusta salolaiselle parturi kampaamolle.

Olemme vielä kyllä aika alkuvaiheessa tämän projektin kanssa.

HOLOPAISEN PARTURI-KAMPAAMO

Asiakkaamme on siis Salolainen Parturi-Kampaamo Holopainen.
Kyseinen kampaamo on toiminut Salossa jo 80-luvulta lähtien. Me saimme tehtäväksi suunnitella heille näyteikkunaa uusiksi. Teippaukset säilyvät ikkunassa suurelta osin, mutta siihen pitäisi nyt saada lisäksi teksti kampaamo ( tällä hetkellä lukee vain parturi ) Joitain muutoksia voimme mahdollisesti myös teippauksiin ainakin ehdottaa, esim: erilaista fonttia ja väriä...

Tällä hetkellä olemme suunnitelmassa siinä vaiheessa että olemme tehneet Pinterest taulun. 
Kävimmet keskustelun asiakkaan kanssa ja otimme kuvat näyteikkunasta.

Joitain hyviä ideoita olemme jo miettineet, mutta niistä kerron lisää myöhemmin....
Palaan siis tähän kun olemme saaneet työtä eteenpäin...




Tässä kuva näyteikkunasta ennen mitään muutoksia.

Nyt olemme päässeet asiassa eteenpäin siinämäärin että olemme piirtäneet luonnoksia näyteikkunasta ja olemme illustraattorilla tehneet luonnokset uusista teippauksista.

NÄYTEIKKUNA



Tässä kuvassa käsin piirrettyjä luonnoksia.


Käsin piirretyistä luonnoksista valitsimme Tean kanssa kolme suosikkia ja niistä piirsimme paremmat luonnokset jotka voi jo näyttää asiakkaalle. Näiden luonnosten kanssa marssimme asiaakkaan luo ja niistä hän valitsi yhden.


Tässä kuva luonnoksesta jonka asiakas valitsi. Eli katosta roikkuu karahka ja karahkasta roikkuu köydellä kaksi keinulautaa joissa on kampaamon tuotteita.
Ja näyteikkunassa on myös jakkara jonka päällä on hinnasto.

Nyt kun tiedämme mikä luonnoksista toteutuu, lähdimme kauppoihin metsästämään tuotteita joita tarvitsiemme. ( köysi, siima, "valaisinköynnös", jakkara ja valokuvakehys hinnastolle sekä keinua varten kaksi lautaa.
Metsästä lähdemme etsimään karahkaa, koska sitä emme kaupasta saa...
Hinnat saatuamme soitimme asiakkaalle ja kerroimme hinnan jonka jälkeen kysyimme luvan tuotteiden ostoon.
Tämä näyteikkunan rakentaminen on siis enää vain rakentamistavaille valmis, menemme rakentamaaan sen Ma 23.9 jolloin kampaamo on suljettuna.

IKKUNATEIPPAUS


Sitten vielä ikkunateippauksista.
Asiakas halusi että vaihdamme teipit uusiin myös. niistä kysyimme asiakkaan puolesta tarjouksen paikalliselta teippaus firmalta ja hinnan saatuamme kerroimme sen asiakkaalle ja saimme häneltä luvan jatkaa teippien suunnittelua.
Suunnittelemme teipit siis Illustratorilla ja siinä on hyvin tärkeää että kaikki mitat ikkunasta ovat varmasti oikein. Suurta muutosta asiakas ei teippeihin halua, muutamme vain raitoja hieman ja vaihdamme fontin toiseen (väri säilyy samana eli puna valkoisena). 
Lähdimme liikkeelle siitä että otimme näyteikkunasta valokuva ihan kohtisuoraan edestä, veimme kuvan Photoshoppiin ja poistimme siellä kuvasta vanhat teipit.
Tämän jälkeen veimme kuvan Illustraattoriin jossa suunnittelimme ikkunaan uudet teipit.


Kuva näyteikkunasta, josta on Photoshopilla poistettu vanhat teipit.



Tässä kuva näyteikkuna luonnoksesta teippien osalta. Tämän lähetimme asiakkaalle ja tätä muokkaamme vielä asiakkaan tarpeiden mukaan jos hän haluaa siihen muutoksia.

Tässä kuvat valmiista ikkunasta, (vielä ilman uusia teippauksia). Kuvat vain ovat siinä mielessä huonoja, että ne on otettu kännykällä ja ikkuna heijastaa niin paljon että kuvista on vähän vaikea saada selvää...

Kuva "ikkunalaudasta" sisäpuolelta otettuna ( kuvassa syksyistä tunnelmaa kanervista ja lyhdystä jonka sisällä on valot. Tea vielä viimeistelee lyhtyä...

Tässä näkyy jo myös keinu ja karahka jossa valot on kiedottu karahkan ympärille. Kuvassa olevat kaksi hinnastoa valkoisissa kehyksissä vaihtuu vielä tummiin kehyksiin ja uusiin hinnastoihin (asiakas hankkii ne itse).

Keinuun on saatu jo hieman tuotteita esille.

Tässä näkyy keinu paremmin.


Tässä vielä malli ikkunateipeistä, joita ehdotan asiakkaalle. Teippejä ei voi paljoakaan muuttaa, koska parturi on jo vuosia toiminut Salossa niin halutaan säilyttää ilme edelleen hyvin tunnistettavana tähän kyseiseen parturi kampaamoon. Ajattelin silti näyttää asiakkaalle miltä näyttää esim jos teksti olisikin harmaa. ja jos teippeihin laitetaankin maitolasi teippiä.

Ikkunateippi vaihtoehdot.

Tässä kuva ihan valmiista ikkunasta joka on nyt myös teipattu :)



-Milla

ASIAKASTYÖN VALMISTAMISEN VAIHEET | VISUAALINEN MYYNTITYÖ

Koulu pyörähti taas käyntiin kesäloman jälkeen. Olikin kyllä jo mukavaa palata normaaliin arkeen.

ASIAKASTYÖ

Saimme onneksemme jo heti ensimmäisenä päivänä oikein mielenkiintoisen asiakastyön.
Suunnittelemme asiakkaalle messuosaston Lokakuussa pidettäviin vauriokorjausEXPO messuihin.

Asiakkaan saimme opettajamme kautta. Asiakas oli siis ottanut yhteyttä kouluumme ja kysellyt mahdollisuutta messuosaston suunnitteluun kolumme kautta asiakastyönä. Opettajamme antoi meille asiakkaan yhteystiedot ja soitimme hänelle ja sovimme tapaamisen.

Asiakastapaamisen jälkeen lähetimme hänelle tarjouksen suunnittelusta ja kun asiakas oli tarjouksen hyväksynyt aloimme tekemään ensimmäistä luonnosta.

Seuraavan päivän käytimme soitteluun ja luonnoksen tekemiseen. Eli soittelimme moneen paikkaan ja kysyimme tarjouksia messumatoista, messuosaston seinistä, sekä muista messuosastolle suunnitelluista asioista.

Tarjoukset saatuamme teimme niistä yhteenvedon. Lopuksi teimme illstraattorilla luonnoksen messuosastosta. 

Asiakkaalle lähetimme tarjouksista saadun yhteenvedon ja luonnokset. Olemme myös tehneet Pinterest taulun jossa on mietitty osaston ulkoasua ja haettu siihen siis ideoita Pinterestistä.

Nyt olemme siinä tilanteessa että odotamme asiakkaalta vastausta ensimmäiseen luonnokseen, eli sovimme asiakkaan kanssa että ensimmäinen luonnos on hyvin pelkistetty ja hän katsoo sen läpi, lähettää meille tiedon mitä haluaa muuttaa ja sen jälkeen teemme 3D mallinnoskuvat hänelle ja muokkaamme niiitä hänen toiveiden mukaan.



Messuosaston seinä 2x7 m


Messuosaston seinä 2x9 m


Messusaston pohjakuva ( Illustraattorilla tehty ensimmäinen versio )


Kun olimme lähettäneet nämä luonnokset, asiakas kertoi minkälaisia muutoksia hän haluaa ja niiden pohjalta teimme uudet luonnokset. Ne me teimme sketchup:lla.



Tässä 3D mallinnoskuvat messuosastosta.

Tässä 3D mallinnoksessa osa messuseinästä on korvattu yrityksen pakettiautolla (jossa on yrityksen logot).

sunnuntai 11. elokuuta 2019

OPPIMISSOPIMUS

Saimme tehtäväksi tehdä oman oppimissopimuksen. Oppimissopimus on hyvä keino itsekkin miettiä mitä on elämässään tehnyt, mitä on tekemässä nyt ja mihin on tähtäämässä tulevaisuudessa.
Tähän liittyen on esitettävä itselleen muutama kysymys ja vastattava niihin.

Eli seuraavassa minun oppimissopimukseni.

MISSÄ OLEN OLLUT?


OPISKELUT:

Olen peruskoulun jälkeen opiskellut sote alaa sekä vaatetus alaa ammattioppi laitoksessa.

TYÖELÄMÄ:

Ihan ensimmäinen työpaikkani oli päiväkodissa, tämän jälkeen pääsin aluesairaalan välinehuoltoon joissa olin yhteensä vuoden ( 6 kk molemmissa ) Näiden jälkeen olin työssä videovuokraamossa opiskelujeni ohella noin neljä vuotta. Sitten pääsinkin töihin Salon Keilahallille jossa olinkin melkein viisitoista vuotta. Sen jälkeen kun lopetin työt siellä suoritin myynnin ammattitutkinnon ja aloin yrittäjäksi. Eli perustimme Saloon pakohuonepeli yrityksen.

YKSITYISELÄMÄ:

Olen tällä hetkellä naimisissa, olen ollut mieheni kanssa yhdessä jo 22 vuotta.
Näiden opiskeluiden ja työelämän aikana olen saanut myös kaksi lasta, poikani on 22 vuotias ja tyttäreni 15v.

MISSÄ OLEN NYT?


Nyt opiskelen visualistiksi Salon Ammattiopistossa.

MIKÄ KIINNOSTAA?

Visualistina minua kiinnostaa yrityttäjyys. Haaveenani olisi että saisin elantoni tulevaisuudessa visualistin työstä yrittäjänä. Graafinen suunnittelu kiinnostaa itseäni erityisesti.
Mieluisinta olisi jos saisin suunnitella erilaisia mainoksia, flyereita, logoja, nettisivuja ja käyntikortteja ym.... Mutta tähän olisi tietysti mukava jos saisi yhdistettyä kaikkea muutakin kuten valokuvausta ( tuotekuvaus ) messuosastojen suunnittelua ym...

MIKÄ EI KIINNOSTA?

Tähän minun on helppo vastata, minua ei kiinnosta visualistin työssä myymälä ja myymälään liittyvä työ.


MIHIN HALUAN PÄÄSTÄ?


Kuten jo aiemmin mainitsin haluan päästä siihen että pystyisin saamaan elannon toimimalla omalla alalla yrittäjänä. Työelämään liittyen tämä on oikeastaan tällä hetkellä ainoa asia mitä nyt tulee mieleen tulevaisuuden suunnitelmien osalta työelämässäni.

MISTÄ TIEDÄN OLEVANI PERILLÄ?
Tiedän olevani perillä kun saan palkan työstä josta todella pidän 😁.


TYÖ OSANA ELÄMÄÄ