Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvausjärjestely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuvausjärjestely. Näytä kaikki tekstit

torstai 9. toukokuuta 2019

VAATEMALLISTON VALOKUVAUSTA JA KUVAUSJÄRJESTELYÄ

VAIKEUKSIEN KAUTTA VOITTOON VALOKUVAUKSESSA

Olemme kuvanneet ja kuvanneet ja aloittaneet taas alusta ja vielä kerran aloitettu alusta kuvaamaan yhtä vaatemallistoa verkkokauppaan. No ollaan kuultu ja ymmärretään myös itse, että tämä tosiaan on parasta oppikoppia tämän tyyliseen valokuvaukseen.

TEHTÄVÄNANTO

Meitä on siis kolme tiimissä, minä, Tea ja Suzanne.
Ennen tehtävänantoa olemme tietysti jo neuvotelleet asiakkaan kassa ja meillä on ollut tapaaminen hänen kassaan, lisäksi olemme olleet paljon yhteydessä sähköpostitse ja watsap viestein.
Tehtävämme on kuvata ekologisesti tuotettujen vaatteiden vaatemallisto eräälle verkkokaupalle.
Paljastan malliston ja verkkokaupan nimet myöhemmin, kun ollaan saatu homma pakettiin😁
Otamme kuvia mallin päällä edestä, takaa, oikea sivu ja vasen sivu + syvättyjä kuvia
( Syväys = kuvan irroittaminen taustasta ) edestä ja takaa. Eli yhdestä vaatteesta tulee kuusi kuvaa.

TYÖN VAIHEET:


KUVAUSJÄRJESTELYT:


VAIHE 1: Etsittiin sopiva seinä sekä alusta ja maalasimme ne valkoiseksi.

Maalailua.

VAIHE 2: Teipattiin kauvaus-seinä ja lattiaa esittävä vaneri teipillä niin ettei kuvassa näy rajaa         
                  seinän ja lattian välissä, tämän jälkeen vielä maalattiin teippi samalla maalilla kuin seinä      
                  ja lattian vaneri. Tuotiin sivuseinät paikoilleen, jottei ulkoa tuleva valo häiritse.

VAIHE 3: Aseteltiin valot ja kameranjalat paikoilleen.



VAIHE 4: Silitettiin kaikki vaatteet ja osa höyrytettiin, koska silittämällä ei tullut tarpeeksi
                  hyvää jälkeä.

Silitystä.

Höyryttämistä.

 Nyt ollaan jo siinä vaiheessa että kuvausjärjestelyt ovat tähän kuvaukseen valmiit. Seuraava vaihe on testikuvien ottaminen.

TESTIKUVAT:


Testikuvia otimme ensin ulkona luonnonvalossa, mutta ne kuvat eivät onnistuneet lainkaan. Luonnossa tällaisten kuvien ottaminen on erittäin haastavaa, koska valon määrä ja paikka vaihtelee kokoajan.

Malli kuvattu ulkona varjossa | epäonnistunut kuva.

Tämän jälkeen testasimme sisätiloissa monta eri paikkaa. Emme halunneet mallejakaan hirvesti häiritä niin otimme testikuviin mallin joka jaksaa missä vaan seistä tönöttää😁




 Testikuvia mallinukkien ja ketun kanssa.

Loppujen lopuksi saimme testattua tarpeeksi ja päästiin vaiheeseen missä otetaan "oikeat" kuvat.
Aloitimme kuvaukset ottamalla syvättävät kuvat mallinuken päällä.

KUVAUKSET:

Syvättävä shortsipuku mallinuken päällä.

Syvättävien kuvien jälkeen kuvasimme vaatteet ja huivit oikeiden mallien päällä. Tässä jouduimme vaivaamaan luokkatovereitamme ja tuttujamme, jouduimme ottamaan kuvat niin moneen kertaan uusiksi ettemme enää kehdanneet kysyä samoilta malleilta uudestaan ja uudestaan, joten käytimme kuvauksissa montaa eri mallia.

Kuvaamisessa otimme jokainen kuvia vaatteista ja jokainen hoiti myös valojen pitoa sekä mallien pukemisen avustusta. Eli teimme kaikki kaikkea.

 Suzanne kuvaa, Tea asettelee mallin vaatetta paremmin, minä pidän valoa. Mallina Tuulia.

 Tiimimme työssä. Tea kuvaa, Suzanne ja minä pidämme valoja.
 Valokuvaan, mallina Elsa.
 Toimin valomiehenä, pitämällä kiinni telineestä jossa valomme on kiinni.

 Kuvassa tyttäreni Oona.

Malli hihattomassa paidassa.

Seuraava työvaihe on kuvien syvääminen ja käsittely lightroomissa.
Siitä kerron lisää seuraavassa postauksessa jossa tulette näkemään myös valmiit luomuksemme 😁









maanantai 29. huhtikuuta 2019

WEECOS VERKKOKAUPPA | TANKAY VAATEKUVAUKSET

Olemme Tea, Suzanne ja minä kuvanneet Tankay:n vaatteita Weecos verkkokauppaan.

Tea, Suzanne ja minä

Kuvaus kohteeksi olemme kokeilleet vaikka mitä paikkoja, ulkona, sisällä, koulumme kuvaus huoneessa ja luokkamme eri sopukoissa aina sisustuspuolen luokkia ja ruokalaa myöten.
Alkuun pääseminen on kestänyt aika kauan, ehkä juuri siksi että meillä ei ole ollut tarpeeksi selkeää kuvaa missä kuvat otetaan. Kuvien tulee olla tietynlaisia verkkokaupan puolesta johon kuvat tulevat ja tämä asettaa tiettyjä rajoitteita kuvauspaikan suhteen.


Kuvausseinä, jota ei lopulta käytetty koska siinä näkyy saumat.


Kuvausseinä + "malli" ja paperilla ISO ja F arvot merkattuna.

Testi kuvausta, otimme kuvia erilaisilla ISO ja F arvoilla ja testailimme mitkä arvot ovat parhaat meidän kuvauksiin. Tämä kuvausseinä oli siinä mielessä huono koska kuvaa piti rajata aika paljon että sai " sarana kohdat " poistettua kuvasta. Kuvausseinä on vielä tässä kuvassa vaalean punainen, mutta jos tulemme käyttämään tätä seinää lopullisissa kuvissa maalaamme seinän valkoiseksi.
Lattia piti myös saada peittoon ja kuvia otettaessa peitimme lattian valkoisilla kapa levyillä, mutta sekin on huono, siinä mielessä että lattian ja taustan väliin jää raja, eli tämäkin on asia joka pitää saada toimimaan ennen lopullisia kuvia. Eli taustaan pitää saada ehkä valkoinen paperi tai kangas.

Otimme ensin ulkona muutamasta vaatteesta testi kuvat...

 " Shortsi puku " Ulkona otettu testikuva.

Lyhyt hame. Ulkona otettu testikuva.

Nämä kuvat ovat huonoja, ensinnäkin ne ovat aivan vinossa, mutta niissä on myös huono valaistus.
Valaistus olikin iso syy siihen miksi siirryimme kuvaamaan sisälle. Meillä on yhteensä seitsemän vaatetta ja viisi huivia, jotka kuvaamme. Kaikissa pitäisi olla sama valaistus, eikä kuvissa saa näkyä varjoja. Ulkona kuvatessa valaistus ei koskaan pysy samanlaisena joten teimme sisälle kuvauspaikan jota voimme maalata ja kunnostaa ja asensimme kuvaus valot, nyt meillä oli kaksi valoa, mutta tarvitsemme vielä kolmannen, joka valaisee myös alaosaa, joka jäi nyt aika tummaksi yläosaan nähden...

Testi kuvausta ketun kanssa. Testataan valaistusta ja kameran arvoja.

Tämä kuvauspaikkakin vaihtui toiseen. Nyt maalataan uutta kuvausseinää ja lattialle tulee myös vanerilevy joka maalataan samalla sävyllä ( paperin valkoinen ) kuin kuvausseinä.

Tankay product only ja syvätyt kuvat

Product only, mallikuva joka lähetettiin asiakkaalle.

Syvätty, mallikuva joka lähetettiin asiakkaalle.

Eli nyt jatkamme kuvausjärjestelyjen tekemistä maalaamalla ja ottamalla testikuvia että saadaan valaistus sopivaksi tähän uuteen kuvauspaikkaan.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

KAMERAN TAKANA

SULJINAIKA, AUKKO JA ISOARVO

Kamerassa on monia erilaisia asetuksia joita hyödyntää kuvaamisessa, tällä viikolla olen tutustunut kameran asetuksiin paremmin ja haarukointi on erittäin hyvä apuväline siinä. Aloitin kuitenkin tutkimalla ihan perus juttuja ja siinä alkuun pääsi hyvin tällä monisteella jonka saimme.


Ohje kameran käyttöön.

AUKKO JA HAARUKOINTI

Haarukointi tarkoittaa sitä että muuttaa kameran asetuksia yksi asia kerrallaan ja ottaa siitä kuvan, muuttaa samaa asetusta uudestaan ja ottaa taas kuvan.
Minä muutin seuraavissa kuvissa aukon kokoa eli F arvoa. Seuraavista kuvista voi nähdä miten paljon F arvon ( aukon koon ) muuttaminen vaikuttaa kuvaan.
F arvo: Mitä pienempi F arvo on sitä suurempi on aukko ( kapea syväterävyys ) ja suuri aukko tarkoittaa sitä että kuvassa olevista kohteista kaikki on epätarkkaa paitsi se mihin on kamera kohdistettu ja vastaavasti taas mitä suurempi F arvo on, sitä pienempi on aukko ( laaja syväterävyys ) ja tällöin kaikki kuvassa on tarkkaa.


Aukon koon vaikutus kuvaan.


F / 1,8 ( aukon koko )


F / 6,3 ( aukon koko )


F / 16 ( aukon koko )

SULJINAIKA

Suljinaika tarkoittaa sitä kuinka kauan valo pääsee kameran kennoon. Suljinaika ilmoitetaan sekuntteina tai sekunnin murto-osina. Eli esin 30, 15, 1, 1/100, 1/250 jne... Joskus suljinaika voi olla jopa useita minuutteja. Suljinaika vaikuttaa liikkeen pysäyttämiseen kuvassa, Pitkällä suljinajalla saa pysäytettyä vaikkapa hanasta tippuvan veden, niin että kuvasta erottaa vesipisaroitakin.



ISO ARVO

Iso arvo kertoo kameran kennon herkkyyden. Suuri ISO arvo ottaa hyvin valoa vastaa, pieni ISO arvo taas ottaa huonommin valoa vastaan. ISO arvo pidetään aika pienenä, esimerkiksi ulkona kuvatessa hyvä ISO arvo olisi vaikka 100 ( jos ei ole hirveän pilvinen päivä ). Jos ISO arvoa joudutaan nostamaan myös kuvan "rakeisuus" lisääntyy.


Nämä kolme asiaa on tärkeä sisäistää kun opettelet järjestelmäkameran käyttöä. Jos käytät kameran asetuksessa olevaa "puoli automaattia" Nikon A tai Canon Av, silloin vaihtaessasi F arvoa ( aukon kokoa ) suljinaika vaihtuu automaattisesti...

Kameran käytön oppii parhaiten kokeilemalla itse, siis ei muuta kuin testaamaan :)

maanantai 11. helmikuuta 2019

Edelliset kaksi viikkoa

Edelliset viikot menivätkin osaltani lomailun merkeissä. Olin lomalla Thaimaassa Koh Lantalla ja samalla reissulla piipahdimme myös Phi Phi:llä ja Ao Nang:ssa. Koulussa käyn parhaillaan kuvausjärjestelyjä ja valokuvausta, joten lomalla hoidin kouluasioita ottamalla valokuvia. 😁
Seuraavassa muutama maisemakuva reissusta.





Nyt palasin kouluun ja jatkan valokuvauksen ja kuvausjärjestelyjen parissa. valitettavasti ensi viikolla kun on hiihtoloma olen menossa keskiviikkona jalkaleikkaukseen, joten osaltani tämä jakso jää taas aika lyhyeksi, mutta näiden muutaman päivän aikana teen valokuvauksen yritykselle nimeltä Kiinteistökettu Oy. Kyseinen yritys on kiinteistöhuoltoalan yritys, lisäksi he myyvät Putkikettu nimistä viemärinavausainetta ja siitä otan nyt kuvia.


Tässä kuva suunnittelu vaiheesta. Viemärinavausaine putkikettu on pakattu oranssinväriseen purkkiin, joten suunnittelussa olen miettinyt minkä värin kanssa tuo oranssi sopii, mietin myös mitä voisin yhdistää purkin kanssa kuvaan.

keskiviikko 23. tammikuuta 2019

Kikan Kukka ja Lahja kuvausjärjestelyt

Teemme kuvausjärjestelyjä ja valokuvausta Kikan kukka ja lahja kaupalle.
Saimme kuvattavaksi aivan ihania tuotteita ja upean kukkakimpun.
Kikan Kukka ja Lahja kaupan sivulle pääset tästä.

Kikan kukka ja lahja etuovi

Kikan kukka ja lahja sisäkuvia




Tuotteita joita saatiin kuvattavaksi


Aloitimme viikon miettimällä asiakasta kuvausjärjestelyihin, päädyimme tiimini ( johon kuuluu lisäkseni Nea ja Roosa ) kanssa Kikan kukka ja lahjaan. Lähdimme siis maanantaina paikanpäälle kysymään josko saisimme kuvata heille heidän tuotteita. Asiakas innostui kovasti ajatuksesta ja sovimme että hän katsoo tuotteet valmiiksi ja tekee meille yhden kimpun kuvausta varten ja me menisimme tiistaina hakemaan tuotteet koululle jossa kuvaisimme niitä.
Sillä aikaa me maanantaina teimme luonnoksia, pinterest kansion ja järjestelimme koululle kuvauspaikkaa selvittelemällä taustoja ja alustaa jolla kuvaamme. Emme maanantaina vielä maalanneet taustoja koska löysimme koululta mielestämme kivan värisiä taustoja, taustoina käytimme hentoa vaaleanpunaista sekä hempeää vihreää väliseinää.
Maanantaina tein siis Pinterest taulun, tiesimme tässä kohtaa vain että saisimme kimpun jossa on tulppaaneita. Tämän lisäksi piirsin muutaman luonnoksen ja illalla katsoin kotoa mukaan otettavaksi pienen pöydän, maljakoita sekä kirjan kuvaus rekvisiitaksi.

Luonnosten suunnittelua ja pinterest taulun tekoa


Tiistaina haimme tuotteet asiakkaalta ja aloitimme kuvaukset, kuvausten kanssa meillä oli siinä mielessä vähän kiire, koska tuollainen kukkakimppu ei aivan hirveän kauan säily niin hyvänä että sitä  voisi valokuvata.
Seuraavassa kuvia tiistailta.

Flat lay rosoisella pinnalla ISO 100

Flat lay ISO 100

flat lay ISO 100

Tumma tausta, kukka kimppu kädessä

Tumma tausta, kimppu kädessä.

Keskiviikkona jatkoimme kuvausia, kimppu oli säilynyt kylmiön ansiosta oikein hyvänä.
Seuraavassa kuvia keskiviikolta, näitä kuvia ei ole vielä käsitelty light roomissa ollenkaan. Se kuvan käsittely sekä lisäkuvien otto jatkuu torstaina ja perjantaina.

Kuvan väritys ja sommittelu ei toimi lainkaan

Tässä kuvassa on liikaa tuotteita samaan kuvaan

Väri on jollain tavalla mielenkiinoinen

kuvassa taas vähän liikaa tavaraa

Syväterävyys ei kata koko kimppua, osa on epäselvää, muuten kuvassa on jotain kivaa

Tämä ei toimi sommittelun vuoksi ( kultainen leikkaus ei toteudu )

Ihana tausta, tuoli vain vähän rajaa kukkaia huonosti