torstai 13. helmikuuta 2020

ITSENSÄ JOHTAMINEN | AJANHALLINTA

ITSENSÄ JOHTAMINEN

Itsensä johtaminen on taitolaji. 
Sen oppimiseen ja kehittämiseen menee varmasti koko elämä, eikä täydelliseen lopputulokseen pääse koskaan. Mutta toisaalta ei itsensä johtamisessa   pääsekkään, se on matka jota kuljemme koko elämämme ja koko matkan ajan kehitymme siinä. On päiviä kun itsensä johtaminen onnistuu paremmin ja päiviä kun menee huonommin. Niistä ei kannata lannistua vaan jatkaa sinnikkäästi seuraavaan päivään ja tehdä mahdollisesti uudet suunnitelmat tai kehittää ja muokata vanhoja ja pyrkiä niitä kohti kunnes saavuttaa ne.

Itse olen erittäin huono johtamaan itseäni, teen kyllä suunnitelmat ja ajattelen että näiden kanssa etenen, jossain kohtaa päivää yleensä huomaan etten ole tehnyt suunnitelmieni mukaan juuri lainkaan vaan olen rönsyillyt joka suuntaan ja kaikki on vähän puolitiessään.

Nyt olemme koulussa pitäneet tämän viikon teemana itsensä johtamista ja olemme joka aamu kirjoittaneet paperille puolen tunnin tarkkuudella päivän ohjelman. Ja WAU. Tämä on ehdottomasti ollut asia joka minun pitää ottaa mukaan jokaiseen työpäivään. 
Huomaan saavani paljon enemmän aikaiseksi ja silloin kun saa jonkin asian tehtyä suunnitellussa aikataulussa, tulee itselle niitä onnistumisen tunteita ja se vie kyllä mukavasti eteenpäin seuraavassakin asiassa tai projektissa.
Olen itse nyt viikon tehnyt päiväkohtaista listaa tekemisistä ja olen saanut paljon enemmän aikaiseksi kuin ennen tuon listan tekemistä, myös stressi on selvästi vähentynyt, koska nyt näen että kaikki on hoidossa kunhan vain noudatan suunnitelmaa.
Siis ehdottomasti SUOSITTELEN kaikille oman päivä- ja viikolistan tekemistä.

To Do listat kolmelle päivälle.

Mutta mitä se itsensä johtaminen oikein tarkoittaa?

Itsensä johtaminen tarkoittaa sitä, että pystyy asettamaan realistisia tavoitteita ja pyrkii niihin.
Itsensä johtamisessa on erilaisia osa alueita:

· Selkeä ja faktapohjainen ajattelu
· Kyky erotella omat tulkinnat ja luulot faktoista
· Tunteiden säätelytaidot
· Kyky tehdä päätöksiä
· Kyky säädellä omaa energiatasoa ja pitää huolta omasta hyvinvoinnista

On myös tärkeää tunnistaa, mitkä asiat tuovat iloa, haastavat positiivisesti ja milloin tarvitsee lepoa.

Seuraava asia liittyy omien tavoitteiden, arvojen ja toiminnan keskinäiseen linjakkuuteen. Kalenteri ja tiliote kertovat toiminnastasi, niissä näkyvät mitkä sinulle ovat tärkeitä asioita ja mihin suuntaat resurssisi.
Välilllä on hyvä tarkistaa, kuinka tietoisesti ohjaat näitä valintojasi ja oletko niihin tyytyväinen.
Sillä välillä käy niin, että sanomme jonkin asian olevan meille tärkeä, mutta lähemmin tarkasteltuna emme käytä siihen juuri yhtään aikaamme.
Mikäli arvot ja tavoitteet ovat linjassa keskenään, on motivoituminen helpompaa.

AJANHALLINTA

Ajankäytön suunnittelussa on keskeistä se, että suuntaat oman toimintasi niitä tavoitteita kohden, joita todella haluat saada aikaiseksi.
Paras keino on joka aamu miettiä, mikä on tänään päivän tärkein asia ja saada se iltapäivään mennessä tehtyä.
Mieti mikä on pienin mahdollinen teko tavoitteen suuntaan, aseta se tavoitteeksi ja tee se. Näin energia alkaa virrata oikeaan suuntaan.

Ajankäytön ja itsensäjohtamisen hyvänä apuvälineenä on päiväkohtainen ja vaikka lisäksi vielä viikkokohtainen suunnitelma, joka on ihan konkreettisesti paperille 
tai vaikka tietokoneelle laadittu, mutta niin että se näkyy jossain eikä ole vain omassa päässä.
Päiväkohtaisessa suunnitelmassa on hyvä pilkkoa päivän asiat niin pieniin osiin, että saat ne varmasti tehtyä. Sopiva aika on vaikka puolituntia tai tunti.
Viikkokohtaiset tavoitteet kannattaa purkaa paloiksi kysymällä itseltään, mitä minun on tehtävä jotta tavoite toteutuu?

Viikkosuunnitelman noudattaminen:

· Tarkista kalenteri päivittäin
· Mieti aamulla mikä on päivän pääasia
· Tarkista tavoitelista päivittäin, printtaa se seinälle
· Tunnista mitkä ovat sinulle tärkeimpiä tavoitteita
· Varmista että sinulla on hyvä kuva siitä, mitä tänään aiot tehdä ja mikä on päivän pääasia, 
  ja mitä tällä viikolla aiot tehdä

POISTA HÄRIÖTEKIJÄT, SULJE VIESTINTÄVÄLINEET! 
Keskeytyksestä kuluu 15 minuuttia, ennen kuin mieli palautuu vaikean asian äärelle, jota olit tekemässä.
Käytä kalenteria ja to do listoja, työmuistin ulkoistaminen säästää voimiasi  tärkeimpiin asioihin.
Jos asian hoitamiseen menee alle kaksi minuuttia, hoida se pois heti.

Suuri osa stressistä syntyy mielessä pyörivistä asioista, jotka pitäisi tehdä, mutta joita vain siirtelee eteenpäin. Yritä tunnistaa asiat, kerää ne yhteen ja järjestä ne.

Joskus kaikki ei mene niin kuin haluaisi, silloin tarvitset kykyä selvitä pettymyksistä, sekä sisua yrittää uudellen.

Itsensä johtamisesta on hyvä kirjoitus Duunitorilla, kannatta lukea myös se. Tässä linkki tuohon tekstiin.
Olen myös itse kirjoittanut täällä blogissani tästä tärkeästä aiheesta jo kaksi aikaisempaa postausta, tässä linkit näihin postauksiin. Linkki 1 ja Linkki 2


PARAS AIKA ALOITTAA ON NYT!

Ajanhallinta ja itsensä johtaminen työssä.



- Milla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti