sunnuntai 17. marraskuuta 2019

JÄRVENPÄÄN CITYMARKET | LIFESTYLE MYYMÄLÄ MUJI | MYYMÄLÄ LAYOUT

Teemme opintomatkan Järvrnpään Citymarkettiin ja Lifestyle myymälä Mujiin, saimme ennakkotehtäväksi tutustua näihin kahteen myymälään ja kirjoittaa niistä tänne blogiin.

CITYMARKET JÄRVENPÄÄ

Citymarket Järvenpää valittiin siis Marraskuussa 2019 MAAILMAN parhaaksi ruokakaupaksi.
K-Citymarket Järvenpää on tullut suomalaisille tutuksi panostuksesta elämyksellisyyteen ja asiakaskokemukseen sekä muun muassa sushista, aidossa italialaisessa pizzauunissa valmistettavasta pizzasta sekä itse tehdystä jäätelöstä. Kaupan yhteydessä toimii myös ruokakaupan ja ravintolan symbioosi. Markku Hautala aikoo jatkossakin panostaa maailman parhaan kauppansa kehittämiseen.
— Kaupan jatkuva kehitystyö on minulle hyvin tärkeää. Haluan oppia uutta, ylittää itseni ja yllättää positiivisesti asiakkaani. Meillä Järvenpäässä on koko ajan käynnissä monta uuden asian kokeilua ja uudistusprojektia, ja pitkä lista ideoita odottaa lisäksi toteuttamistaan. Ensi keväänä teemme uudistuksia maito-osastollamme. Haluamme olla jatkossakin paras kauppa asiakkaillemme, ja näyttää myös, että Järvenpää on mahtava paikka asua, Markku Hautala kertoo. ( teksti: MTV- Uutiset )
Uskon että kaikki tuo edellämainittu eli halu kehittää koko ajan uutta ja myös kokeilla eikä vain ideoida uusia asioita on tehnyt sen että kyseinen kauppa on valittu maailman parhaaksi. Ja kuten kauppias itse on sanonut on henkilökunnalla myös valtava vaikutus kaikkeen tähän, koska tiimityönähän tällaiset asiat toteutetaan ja siihen tarvitaan kaikkien panostus ja innokkuus.
Hienoa Järvenpää ja paljon onnea:)
Citymarket Järvenpään ilotulitus ( kuva Citymarketin siuilta )
HeVi osasto ( kuva Iltalehti )

Kalatiski ( kuva Citymarket )
Citymarket Järvenpään sushitiski ( Kuva Citymarket )


JAPANILAINEN LIFESTYLE MYYMÄLÄ MUJI


Japanilainen lifestyle myymälä Muji. Akaasiapuusta tehtyjä kulhoja.  (kuva Iltalehti)

Rottiki, bambu ja puu, trendikkäitä sisustusratkaisuja. (kuva Iltalehti)

Mujin rahit piristävät huoneen ilmettä. (kuva Iltalehti)
Muji on Japanilainen lifestyle myymälä joka avasi ensimmäisen liikkeensä Suomeen Helsingin Kamppiin Perjantaina 8.11.2019. Ketjulla on yhteensä 900 liikettä ympäri maailman. Suomeen avattava liike on Euroopan suurin ja maailman kolmanneksi suurin Muji liike.

Muji myy kodintavaraa, Ruokatavaraa ja vaatteita. Liikkeen tiloissa on myös oma ravintola ja kahvila sekä lasten leikkialue ja tapahtuma-alue. Kaikkia alueita yhdistää Japanilainen minimalistinen tyyli, kattopaalut, puiset hyllyköt ja lämmin valaistus. Muji sanoo tekevänsä tuotteita, jotka on riisuttu kaikesta ylimääräisestä. Siksi niihin ei paineta edes valmistajan nimeä.

Muji perustettiin Japanissa 1980-luvulla – tarinan mukaan vastaliikkeeksi kulutusyhteiskunnan kaupallisuudelle. 
Yhtiön sanotaan olevan kuuluisa siitä, että sillä ei ole brändiä ollenkaan.
Talouslehti Fortunen mukaan (siirryt toiseen palveluun)Muji on anti-brändi.
Yhtiönä Muji on tietenkin yhtä vahva brändi kuin mikä tahansa saman kokoluokan yhtiö.
Brändittömyys liittyy tuotteisiin. Jos sinulla sattuu olemaan Mujin tuotteita, joista pidät, se on melkein kuin salaisuus. Kun tuote ei huuda jotain tiettyä brändinimeä, siihen on helpompi liittää omistajuus ja ylpeys.

MYYMÄLÄ LAYOUT


Tarkastelimme myös vähän myymälä layout:tia eli mitä se tarkoittaa ja miksi sellaista noudatetaan.

Myymälä layout on sitä varten että asiakas kulkisi myymälän tietyssä järjestyksessä tai ainakin niin että hän kulkisi mahdollisimman kattavasti koko myymälän läpi.

Tähän kuuluu myös isosti se että tuotteet sijoitellaan niin että asiakas kulkisi koko myymälän läpi (esim: maito jota myydään paljon on hyvin usein aivan myymälän perällä jolloin asiakas joutuu hakemaan sen niin että kulkee koko myymälätilan läpi.) Kassojen luokse jossa asiakas joutuu välillä hetken jonottamaan asetellaan tuotteita joita on helppo ostaa hetken mielijohteesta mukaan. Tai jos jokin tuote ei liiku tarpeeksi hyvin se asetellaan myymälässä keskeiselle paikalle jolloin asiakas huomaa sen helpommin ja se saattaa myydä paremmin.

Myymälän layout eli pohjaratkaisu jaetaan kolmeen päätyyppiin:
  1. putiikkityylinen pohjaratkaisu (free flow layout), jossa korkeat kalusteet ovat seinillä ja matalammat keskellä tilaa, mikä tekee mahdolliseksi koko tilan näkemisen yhdellä kertaa. Ennalta määriteltyjä kulkureittejä ei ole.
  2. supermarket-tyylinen pohjaratkaisu (grid layout): pitkät hyllyrivit luovat selkeitä kulkureittejä ja pakottavat asiakkaan kiertämään.
  3. tavaratalomainen pohjaratkaisu, joka on putiikki- ja supermarket-tyylien välimuoto, ja vaihtelee osastoittain.

Myymälätilan layout

- Milla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti