keskiviikko 24. huhtikuuta 2019

POPUP SHOP MARIMEKOLLE | VISUAALINEN MYYNTITYÖ

Rakensimme Tean ja Anniinan kanssa Salon MARIMEKOLLE PopUp Shopin Länsirantaan Marimekon entisiin liiketiloihin.
Tila oikeastaan jaettiin kahteen osaan, toiseen osaan tuli kirpputori puoli ja toiseen osaan itse PopUp puoli.

Kirpputori alue

Ylimmässä kuvassa kirpputorin huonekalu puoli ennen järjestelyä.
Alemmassa kuvassa kirpputorin muu alue ennen järjestelyä ja loppuja tavaroita.

Kuvia valmiista kirpputori alueesta.

PopUp Alue

PopUp alue ennen tavaroiden tuontia.

PopUp alue valmiina.

Lopuksi vielä siivoukset ja loppu järjestelyt.

Mielestäni tilasta tuli kivan näköinen ja toimiva. Liiketilan rakentaminen oli sellaista työtä jota voisin mielelläni tehdä tulevaisuudessa enemmänkin.

tiistai 16. huhtikuuta 2019

LIIKKUVAN KUVAN VALOKUVAUS

Olen nyt valokuvannut muutaman päivän liikkuvaa kuvaa. Minulla on asiakkaalta saatu toimeksianto kuvata viemärinavaus ainetta jotenkin uudella tavalla, viemärinavausaineet on netissä löytyvissä kuvissa kuvattu vain niin että purkki on valkoista taustaa vasten. Minuä olen kuvannut nyt niin että on kuva jossa näkyy kun tuotetta kaadetaan viemäriin ja kuvaan myös käyttöohjeen kuvina.
Seuraavassa kuvia joita ei ole vielä käsitelty lightroom Ohjelmassa.

Käyttöohje kuvina


Hengitys suojain ( käsittelemätön kuva )


Suojalasit ( käsittelemätön kuva )


Suojahansakat ( käsittelemätön kuva )

Viemärinavausaine putkikettu


Kuva alivalotettu -1?, ISO 1600 ja F / 5 ( ei käsitelty ) Kuvattu valoisassa paikassa ikkunan edessä.


ISO 3200, F / 5 ( ei käsitelty ) Kuvattu pimeässä paikassa.

Jatkan postausta kun saan kuvat käsiteltyä ja julkaisen tähän vielä lopulliset asiakkaalle lähtevät kuvat.

TURUN TAIDEMUSEO


Olimme 10.4.2019 tutustumassa Turun taidemuseoon. Siellä oli vaihtuvana näyttelynä Hannaleena Heiskan teoksia. Esillä oli muunmuassa fantasia hahmoja, ne olivat todella hienoja teoksia.
Esillä oli myös teoksia joissa kasvot oli tehty "tunnistamattomiksi" maalien ym kuvioiden avulla, eli kasvojen päälle oli maalattu mustalla ja muilla tietyillä väreillä kuvioita ja näin tehdessä esimerkiksi kasvojen tunnistus ohjelmat eivät tunnista kasvoista ihmistä. Näissä Heiskan teoksissa oli käytetty vaativaa alla prima tekniikkaa joka tarkoittaa sitä että taulu on maalattava kerralla valmiiksi ettei pohjamaali ehdi kuivua ennen kuin teos on valmis.Jotkut tauluista oli nimetty hauskasti eri musiikki kappaleiden sanoista.

HANNALEENA HEISKA


Hannaleena Heiska


Hannaleena Heiska


Hannaleena Heiska

PYSYVÄ NÄYTTELY


Akka ja kissa
 ( Akan vartalo on Salolaisen naisen vartalo ja kasvot ovat jonkun Ranskalaisen naisen )


Tämä teos oli jollain tavalla puhutteleva


Ylimmässä kuvassa lähikuva alhaalla näkyvistä hahmoista


Maan kerrokset

Lopuksi meidän piti valita yksi teos joka puhutteli meitä jotenkin erityisesti, oma valintani on taulu jonka nimi on JÄTETTY. Taulu on vaan jotenkin niin erikoinen että pisti heti silmään kun astuin tilaan johon taulu oli ripustettu. Aivan nimensä näköinen taulu.
Seuraavassa kuva tästä teoksesta.


Jätetty

Oli hieno näyttely, ehdottomasti suosittelen käymään Turun Taidemuseossa Aurakadulla.

maanantai 15. huhtikuuta 2019

TUTKIMUSMATKA SOMMITTELUN MAAILMAAN

TURKULAISTA SOMMITTELUA

Olimme Turussa 10.4.2019. Saimme tehtäväksi tutkia sommittelun maailmaa. Tehtävänä oli tutkia erilaisia asioita kuten vastakohtaisuudet, pinnanrakenteita, rytmiä, dagonaalia ja pistettä kuvassa.
Seuraavissa valokuvissa esittelen miten minä asiat näin 😊

VASTAKOHTAISUUDET


Yksi / monta, tumma / vaalea, Iso / pieni ja Painava / kevyt.

PINNAN RAKENTEET



Kuvissa erilaisia pintojen rakenteita.

RYTMI


Rytmi tarkoittaa sitä että samanlainen kuvio / asia toistuu kuvassa.

DIAGONAALI


Talo, jonka edessä katu menee diagonaalissa taloa vasten. Tikapuut ovat diagonaalissa seinää ja ovensuuta vasten.

PISTE KUVASSA


Piste kuvassa tarkoittaa mielestäni jotakin tiettyä asiaa johon katse kohdistuu. Ensimmäisen kuvan piste on kukat, toisen kuvan piste on kukkaseppele ja alimman kuvan piste on kynttilä.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2019

KAMERAN TAKANA

SULJINAIKA, AUKKO JA ISOARVO

Kamerassa on monia erilaisia asetuksia joita hyödyntää kuvaamisessa, tällä viikolla olen tutustunut kameran asetuksiin paremmin ja haarukointi on erittäin hyvä apuväline siinä. Aloitin kuitenkin tutkimalla ihan perus juttuja ja siinä alkuun pääsi hyvin tällä monisteella jonka saimme.


Ohje kameran käyttöön.

AUKKO JA HAARUKOINTI

Haarukointi tarkoittaa sitä että muuttaa kameran asetuksia yksi asia kerrallaan ja ottaa siitä kuvan, muuttaa samaa asetusta uudestaan ja ottaa taas kuvan.
Minä muutin seuraavissa kuvissa aukon kokoa eli F arvoa. Seuraavista kuvista voi nähdä miten paljon F arvon ( aukon koon ) muuttaminen vaikuttaa kuvaan.
F arvo: Mitä pienempi F arvo on sitä suurempi on aukko ( kapea syväterävyys ) ja suuri aukko tarkoittaa sitä että kuvassa olevista kohteista kaikki on epätarkkaa paitsi se mihin on kamera kohdistettu ja vastaavasti taas mitä suurempi F arvo on, sitä pienempi on aukko ( laaja syväterävyys ) ja tällöin kaikki kuvassa on tarkkaa.


Aukon koon vaikutus kuvaan.


F / 1,8 ( aukon koko )


F / 6,3 ( aukon koko )


F / 16 ( aukon koko )

SULJINAIKA

Suljinaika tarkoittaa sitä kuinka kauan valo pääsee kameran kennoon. Suljinaika ilmoitetaan sekuntteina tai sekunnin murto-osina. Eli esin 30, 15, 1, 1/100, 1/250 jne... Joskus suljinaika voi olla jopa useita minuutteja. Suljinaika vaikuttaa liikkeen pysäyttämiseen kuvassa, Pitkällä suljinajalla saa pysäytettyä vaikkapa hanasta tippuvan veden, niin että kuvasta erottaa vesipisaroitakin.



ISO ARVO

Iso arvo kertoo kameran kennon herkkyyden. Suuri ISO arvo ottaa hyvin valoa vastaa, pieni ISO arvo taas ottaa huonommin valoa vastaan. ISO arvo pidetään aika pienenä, esimerkiksi ulkona kuvatessa hyvä ISO arvo olisi vaikka 100 ( jos ei ole hirveän pilvinen päivä ). Jos ISO arvoa joudutaan nostamaan myös kuvan "rakeisuus" lisääntyy.


Nämä kolme asiaa on tärkeä sisäistää kun opettelet järjestelmäkameran käyttöä. Jos käytät kameran asetuksessa olevaa "puoli automaattia" Nikon A tai Canon Av, silloin vaihtaessasi F arvoa ( aukon kokoa ) suljinaika vaihtuu automaattisesti...

Kameran käytön oppii parhaiten kokeilemalla itse, siis ei muuta kuin testaamaan :)

sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Tuotekuvauksia Putkikettu viemärinavausaineesta

Olin nilkka leikkauksessa, joten olen ollut pois koulusta aikan pitkään. Nyt palasin takaisin ja tietysti entistä innokkaampana😊
Teen kuvausjärjestelyjä ja kuvaan Kiinteistökettu Oy yritykselle heidän myymäänsä viemärinavausainetta nimeltä Putkikettu.
Putkikettu kuvia ilman kuvamuokkausta

PUTKIKETTU TUOTEKUVAUKSIA


Kuvassa suojavarusteet joita tarvitaan tuotteen käytössä, kuva otettu mustassa " laatikossa ".


Tuoteasettelua ja pimeässä kuvausta.

                                    
Suojavarusteista kuvaa valoisammassa ympäristössä.


Yksi purkki Putkikettua kuvattuna valoisammassa ympäristössä.

Seuraavaksi otan lisää kuvia, niin että niissä on myös ihminen mukana. Teen Putkiketulle käyttöohjeen kuvilla. 
Olen tehnyt ideointia piirtämällä lisää luonnoksia ja olen tehnyt aiheesta myös Pinterest taulun.

Luonnokset


Luonnoskuvia.

maanantai 11. helmikuuta 2019

Edelliset kaksi viikkoa

Edelliset viikot menivätkin osaltani lomailun merkeissä. Olin lomalla Thaimaassa Koh Lantalla ja samalla reissulla piipahdimme myös Phi Phi:llä ja Ao Nang:ssa. Koulussa käyn parhaillaan kuvausjärjestelyjä ja valokuvausta, joten lomalla hoidin kouluasioita ottamalla valokuvia. 😁
Seuraavassa muutama maisemakuva reissusta.





Nyt palasin kouluun ja jatkan valokuvauksen ja kuvausjärjestelyjen parissa. valitettavasti ensi viikolla kun on hiihtoloma olen menossa keskiviikkona jalkaleikkaukseen, joten osaltani tämä jakso jää taas aika lyhyeksi, mutta näiden muutaman päivän aikana teen valokuvauksen yritykselle nimeltä Kiinteistökettu Oy. Kyseinen yritys on kiinteistöhuoltoalan yritys, lisäksi he myyvät Putkikettu nimistä viemärinavausainetta ja siitä otan nyt kuvia.


Tässä kuva suunnittelu vaiheesta. Viemärinavausaine putkikettu on pakattu oranssinväriseen purkkiin, joten suunnittelussa olen miettinyt minkä värin kanssa tuo oranssi sopii, mietin myös mitä voisin yhdistää purkin kanssa kuvaan.